Me olemme

FysioFactor
Autamme sinua saavuttamaan vahvemman fyysisen ja psyykkisen suorituskyvyn, yksi muutos kerrallaan.
⭐⭐⭐⭐⭐
"Olen ollut FysioFactorin asiakas toiminnan alusta alkaen. Ja erittäin tyytyväinen sellainen. FysioFactorissa asiakas on ihminen, joka kohdataan aina juuri sopivalla tavalla. Joskus on treenattu kovaa, toisinaan huollettu kehoa ja välillä on tärkeintä saada puhua ja tuulettaa paitsi kroppaa myös päätä. Tunnelma on aina iloinen ja kaikki tekeminen erittäin ammattitaitoista.

FysioFactorilta saa kaikki treenipalvelut, kehonhuollon ja lisäksi hyvän mielen."

FysioFactorin tarina

FysioFactorin tarina on alkanut jo vuonna 2017.

Olemme saaneet valmentaa vuosien aikana satoja erilaisten hyvinvointi haasteiden kanssa kamppailevia työikäisiä. Kalenteri on täyttynyt vanhoista ja uusista asiakkaista. Emme edelleenkään tiedä tarkalleen miten vuodet ovat hellineet meitä näin hyvin. Kaiken tekemisen taustalla on aina ollut vahva intohimo hyvinvointia ja terveyttä kohtaan. Olemme toimineet avoimesti, aidosti sekä yhteistyötä kunnioittaen. VilpItön auttamisen halu ja ilo on paistanut tekemisestämme aina!

Valmennustyön lisäksi olemme hoitaneet tuhansia tuki- ja liikuntaelin vaivoista kärsiviä työikäisiä tuloksekkaasti. Aito kiinnostuksemme hyvinvointia kohtaan on innostanut meitä syventämään osaamistamme ja  kouluttautumaan monipuolisesti erilaisten hyvinvoinnin, liikunnan ja valmennuksen teemojen parissa. Yrityksemme alkumetreiltä saakka olemme ohjanneet myös yritysliikuntaa sekä erilaisia treeniryhmiä liikuttaen työikäisiä ihmisiä eri ympäristöissä.

Muutokset kuuluvat myös yrittäjien elämään. Vuonna 2018 sovimme, että jos ja kun joskus haaveilemme perheenlisäyksestä, emme voi olla samaan aikaan vanhempainvapaalla. Jollain ihmeen kaupalla tämä sopimus piti ja saimme vuoro vuosina molemmat kaksi lasta. Voi kuulostaa hurjalta ja ehkä toisinaan siltä se on tuntunutkin, mutta silti olemme pyörittäneet yritystämme menestyksekkäästi yhdessä, kehittäneet palveluitamme entistä paremmiksi sekä luoneet jotain aivan uutta. Yläfemmat, hatunnostot ja aplodit ovat tässä vaiheessa sallittuja!

Liiketoiminta on alusta asti rakentunut yksilövalmennuksen, fysioterapian sekä urheiluhieronnan ympärille.

Vuonna 2023 lanseerasimme valmennuskonseptin yrityksille, jota olemme päässeet toteuttamaan intohimoisesti useiden yritysten kanssa. Missionamme on auttaa työikäisiä voimaa paremmin töissä ja työ ulkopuolella. Taistelemme arjen passiivisuutta ja jaksamisen haasteita vastaan. Tavoitteenamme on olla Suomen TOP 1 yritysten työhyvinvoinnin ja jaksamisen kehittäjä.

Oivallutamme ihmisiä, miten tämän päivän valinnat vaikuttavat huomisen hyvinvointiin!

FysioFactor uskoo siihen, että jokainen voi onnistua!

Haluamme ymmärtää elämää sekä matkan varrella muuttuvia polkuja. Ajattelemme hyvinvoinnin olevan jokaisen oikeus ja vain muuttamalla käyttäytymistä voimme saavuttaa pysyviä muutoksia ja tuloksia.

Kun valot sammuvat emmekä ole paikalla, toivomme ihmisten muistavan meidät meidän aitoudesta, sitoutuneisuudesta, luottamuksesta sekä huumorista.

​💕: Elina & Sanna

Sanna Aro

Fysioterapeutti AMK / Äitiys- ja tuki-- ja liikuntaelinfysioterapia erikoistunut
Psyykkinen valmentaja
Valmentaja / Physiotrainer
Urheiluhieroja

Kuka olen?

Olen toiminut hyvinvointi- ja liikunta-alalla yli 15 vuoden ajan. Asiakaskuntani koostuu tuki- ja liikuntaelinhaasteista kärsivistä työikäisistä, raskaana olevista ja synnyttäneistä äideistä, sekä aktiivisista kuntoliikkujista.

Vahvan koulutustaustan, sekä pitkän työkokemuksen vuoksi koen vahvuuteni valmentajana olevan monipuolisuus sekä kyky soveltaa hankittua tietotaitoa käytännössä. Valmentajana olen napakka, iloinen, huumorintajuinen sekä empaattinen.

Haluan auttaa asiakkaitani luomaan kestäviä tapoja hyvinvoinnin edistämiseksi. Hyvinvointi rakentuu osista, joissa liikunta, ravitsemus ja psyykkinen hyvinvointi kulkee hyvässä balanssissa. Asettamalla selkeän tavoitteen ja sitoutumalla tekemiseen yksi muutos kerrallaan saavutamme yhdessä parhaan lopputuloksen.

Kohtaan jokaisen asiakkaan yksilönä ja kokonaisuutena. Rakennan jokaisen arkeen ja voimavaroihin suhteutettuja valmennuskokonaisuuksia, ilman kurikeinoja tai kieltolistoja.

Elina Tervo

Psyykkinen valmentaja
Valmentaja / Personal trainer
Urheiluhieroja

Kuka olen?

Olen toiminut hyvinvointialalla jo yli 10 vuoden ajan. Asiakaskuntani koostuu eri ikäisistä tavoitteellisesti treenaavista sekä tuki- ja liikuntaelinvaivoista kärsivistä asiakkaista. Asiakkainani on mm. kilpapyöräilijöitä sekä -suunnistajia, raskaana olevia sekä synnyttäneitä äitejä, aktiivisia kuntosaliharrastajia sekä liikunnan pariin palaavia asiakkaita.

Vahvuuksiini valmentajana kuuluvat perusteellinen tekniikkavalmennus, harjoittelun optimointi, kehon muokkaus ja toiminnallinen harjoittelu, liikunta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen sekä psyykkinen valmennus.  
Haluan opettaa asiakkaitani miten päivittäiset valinnat vaikuttavat tavoitteiden saavuttamisessa, miten sitoutuneisuus ja hyvät psyykkiset taidot vaikuttavat silloin kun matkan varrelle tulee haasteita.

Valmentajana olen iloinen, huumorintajuinen, energinen sekä empaattinen, mutta samalla vaativa ja määrätietoinen. Määrätietoinen tekeminen ja asetettuun päämäärään sitoutunut asiakas sekä valmentaja takaavat tien tuloksiin.

Huomioin asiakkaan aina kokonaisuutena tavoitteet ja arjen kokonaiskuormitus huomioiden.