Saat käyttöösi todistetusti toimivan Pysyvä Muutos – menetelmän, jonka avulla rakennat kestävät hyvinvointitavat ja saavutat sisäisen muutokset ja ulkoiset näkyvät tulokset jopa 12 viikossa.
Elämäntapamuutoksestasi tulee pysyvää täysin uuden Pysyvä Muutos - menetelmän avulla, jotta voit vihdoin tuntea olosi hyväksi omassa kehossasi ja todeta: "en ole koskaan voinut ja näyttänyt näin hyvältä" 💛
⭐⭐⭐⭐⭐
En olisi uskonut, että näin 50-vuotiaana voisin sanoa olevani elämäni kunnossa ja vahvempi kuin koskaan ennen
“Näen selkeästi itsekin muutoksen, peilistä katsoo takaisin ihminen, joka kelpaa. Suurin muutos on tapahtunut korvien välissä mielen tasolla. Tuntuu, ettei mikään rajoita minua ja koen olevani onnellisempi kuin koskaan ennen. Olen onnistunut ja saavuttanut näkyviä tuloksia! En olisi uskonut, että näin 50-vuotiaana voisin sanoa olevani elämäni kunnossa ja vahvempi kuin koskaan ennen.”
– Nainen 50v.
🩵 Toistuvista yrityksistä huolimatta et ole saavuttanut kestäviä hyvinvointitapoja tai näkyviä pysyviä tuloksia.
Koska et ole vielä käynyt läpi sisäisen muutoksen prosessia,joka on välttämätön pysyvän elämäntapamuutoksen saavuttamiseksi.
🩵 Sinulla on jo hyviä hyvinvointia tukevia rutiineja, mutta pysyvien tulosten saavuttaminen tuntuu mahdottomalta, koska koet olevasi umpikujassa ja väsynyt aloittamaan aina alusta.
🩵 Olet valmis ottamaan vastuun omasta hyvinvoinnistasi ja saavuttamaan unelmoimasi tavoitteet, ilman tekosyiden taakse piiloutumista.
🩵 Saavuttaa identiteetin & itsetunto-boostin ja nähdä itsesi pystyvänä, upeana ja energisenä
🩵 Rakentaa kehon, jossa koet olevasi onnellinen ja parhaimmassa kunnossa kuin koskaan ennen
🩵 Tehdä muutoksen, jossa oman hyvinvoinnin priorisointi on numero yksi ja sen seurauksena säteilet positiivista energiaa ympärillesi
🩵 Käydä läpi prosessin, jonka seurauksena saavutat vihdoin pysyviä tuloksia
New Habits – jotta voit saavuttaa ihannepainosi, unelmiesi kehon ja kokea olevasi onnellisempi kuin koskaan ennen.
Elä todeksi oma potentiaalisi, ymmärrä itseäsi tavalla, joka muuttaa kaiken ja rakenna identiteetti, joka tekee mahdottomasta mahdollista.

1️⃣ Rakennat vahvan perustan, joka takaa pysyvät tulokset
Käyt läpi selkeän ja ohjatun prosessin, jonka avulla pysäytät epäonnistumisen kierteen, ymmärrät nykytilanteesi, tunnistat muutoksen esteet ja rakennat vahvan pohjan kestävälle muutokselle.
🩵 Lopetat itsesi syyttämisen ja ymmärrät miksi et ole aikaisemmin saanut tuloksia. Tämän vaiheen jälkeen ymmärrät itseäsi tavalla, joka muuttaa kaiken ja rakennat identiteettin, joka kestää.
2️⃣ Aloitat pysyvän muutoksen
Tässä osiossa et jää pelkkien pitäisi ajatusten tasolle, vaan rakennat arvojesi pohjalta selkeän, saavutettavan tavoitteen ja suunnan, jota kohti kuljet
🩵 Lopputulos: Sinulla on selkeä suunta ja merkityksellinen tavoite, jota kohti etenet itsevarmasti.
3️⃣ Rakennat kestävät hyvinvointitavat, ilman kurikeinoja ja pakkoajatuksia
Kuinka monta kertaa olet päättänyt aloittaa “uuden elämän” ja huomannut muutamien päivien tai viikkojen jälkeen palaavan vanhoihin tuttuihin tapoihin?
Ymmärrä muutoksen todelliset esteet ja katkaise tämä epäonnistumisten kierre. Tässä osiossa rakennat hyvinvointitavat, jotka tuottavat pysyviä tuloksia.
🩵 Lopputulos: Sinulla on toimivat ja kestävät tavat, joiden avulla tiedä, että tulet saavuttamaan tavoitteesi.
Olet rakentanut hyvinvointia tukevista tavoista joustavia toteutustapoja, joita sovellat helposti kiireisen arjen keskellä.
4️⃣ Vahvistat voimavarasi ja turvaat jaksamisesi - muutoksen ja tapojen polttoaineeksi
Et tarvitse lisää kurikeinoja, tarvitset lisää energiaa. Ilman riittäviä voimavaroja ja resursseja mikään muutos ei kestä. Tässä vaiheessa varmistat, että hyvinvoinnin peruselementit tukevat muutosta.
🩵 Lopputulos: Tämän vaiheen jälkeen et tule enää koskaan epäonnistumaan kiireen tai kuormituksen takia. Sinulla on enemmän energiaa elämään ja koet arjen olevan tasapainoisempi. Osaat huomioida hermostosi merkityksen muutoksessa ja säädellä voimavarojasi.
5️⃣ Muutat tarinaasi & rakennat identiteetin, joka kannattelee muutosta
Suurin osa muutoksista kaatuu yhteen asiaan: yrität muuttaa tekemistäsi ilman, että muutat sitä, miten tunnet, ajattelet ja näet itsesi.
Tässä vaiheessa et enää keskitytä pelkkiin tapoihin ja käyttäytymisen muuttamiseen, vaan pureudut identiteettiin, joka ohjaa kaikkea toimintaa pinnan alla.
🩵 Lopputulos: Et enää yritä pakottaa itseäsi muuttumaan, vaan toimit luonnollisesti ihmisenä, joka elää tavoitteidensa mukaista elämää.
Muutos ei tunnu ponnistelulta, vaan uudelta normaalilta. Sinulla on muutoksen mahdollistama asenne ja sisäinen rauha.
6️⃣ Teet muutoksesta pysyvän – ilman paluuta vanhaan
Tämä ei ole enää vaihe, jossa “yrität onnistua” – vaan vaihe, jossa varmistat, että muutos jää pysyväksi osaksi elämääsi. Tässä vaiheessa toteutat elämäntarinasi seuraavaa kappaletta.
🩵 Lopputulos: Sinulla on kyky elää tavoitteidesi mukaisesti ja johtaa itseäsi kohti unelmien lopputulosta. Muutos ei ole enää projekti, johon palaat - vaan osa sitä, miten elät ja toimit joka päivä. Se ei katoa, vaan vahvistuu ajan myötä.
.jpg)
Ovet sulkeutuvat 1.9.2026 Klo 00:00
Rakenna hyvinvointisi uudelleen 12 viikossa, saavuttaen kehon ja olon, joka tuntuu hyvältä, näkyy ulospäin ja kestää myös oikeassa elämässä.

✔️ Pysyvä muutos menetelmä
Käyt läpi Pysyvä Muutos- menetelmän ja alat elää sen mukaisesti
✔️ 12 viikon henkilökohtainen tuki valmentajilta (Arvo 1200€)
Saat koko valmennuksen ajan henkilökohtaista tukea ja sparrausta DM-viesteillä silloin, kun tarvitset sitä eniten. (ma–to, vastaus 48h sisällä)
✔️ 13 kpl valmennusvideota
Käytännönläheistä valmennusta, joka kuljettavat sinut askel askeleelta kohti pysyvää muutosta.
✔️ 7 kpl luentoa
Ymmärrät, miksi toimit niin kuin toimit – ja mitä sinun täytyy muuttaa, jotta saavuttamasi tulokset ovat pysyviä.
✔️ 13 kpl psyykkisen valmennuksen tehtävää
Pysähdyt tutkimaan itseäsi, ajatteluasi ja toimintamallejasi – ja viet opit käytäntöön.
✔️ 2 kpl muutoksen mahdollistavaa työkalua
Saat konkreettiset työkalut, joiden avulla teet muutoksesta mahdollisen myös silloin, kun elämä ei mene suunnitelmien mukaan.
✔️ 12 viikon tuki NEW HABITS -yhteisössä (Arvo 697€)
Et jää yksin muutoksen kanssa. Saat vertaistukea, sparrausta ja vastauksia kysymyksiisi muilta samalla matkalla olevilta sekä valmentajilta.
✔️ 3 livevalmennustapaamista Elinan & Sannan kanssa (Arvo 597€)
🩵 Livevalmennus: Tapojen anatomia (Arvo 199€) Ymmärrä, miksi pysyvä muutos on ollut vaikeaa ja opi rakentamaan kestävät tavat.
🩵 Q&A: Ratkaisuja teidän ongelmiin(Arvo 199€)
Saat vastauksia omiin haasteisiisi ja käytännön ratkaisuja arkeen.
🩵 Livevalmennus: Motivaatio & sitoutuminen (Arvo 199€) Opit ylläpitämään muutosta ilman jatkuvaa motivaation etsimistä.
✔️ Next Step — henkilökohtainen päätösvalmennus (Arvo 297€)
12 viikon lopussa käymme yhdessä läpi tuloksesi ja rakennamme selkeän suunnitelman siihen, miten jatkat onnistunutta matkaasi myös valmennuksen jälkeen.
“Suurin muutos ei tapahtunut peilissä - vaan tavassa, jolla näen itseni."
Valmennuksen myötä itsetuntoni ja oma energiani ovat muuttuneet täysin. Painoa on pudonnut, mutta vielä tärkeämpää on se, ettei paino enää hallitse elämääni.
Nykyään arjessani on automatisoituneita tapoja, jotka tukevat hyvinvointiani ilman jatkuvaa pakottamista tai suorittamista. Koen aidosti eläväni ‘uutta elämää’.
Tämä oli paljon enemmän kuin pelkkä PT-valmennus. Tässä pureuduttiin syvälle ajatteluun, käyttäytymiseen ja niihin syihin, jotka olivat estäneet muutosta aikaisemmin.
Kun katson itseäni nyt, näen onnistujan. Suurin tunne tällä hetkellä on sisäinen rauha.
- Ville.
“Suurin muutos tapahtui omassa ajattelussa.”
Nykyään jaksan arjessa enemmän, nautin elämästä aidosti ja tunnen olevani täynnä energiaa. En enää vain selviydy päivästä toiseen, vaan olen kiinnostunut elämästä ja voin hyvin.
Suurin muutos on tapahtunut pään sisällä. Peilistä katsoo takaisin ihminen, joka kelpaa.
Valmennuksessa tärkeintä oli se, että kyse ei ollut vain ulkoisista tavoitteista — vaan siitä, että joku aidosti halusi ymmärtää mitä minulle kuuluu ja miksi en voinut hyvin.
Tänään voin sanoa itselleni: minä riitän ja kelpaan tällaisena.
- Katja.
“Psyykkinen valmennus oli avain kaikkeen muutokseen.”
Suurin muutos tapahtui itsevarmuudessa. Ero entiseen on kuin yö ja päivä. Luottamus omaan tekemiseen on kasvanut valtavasti ja olen uskaltanut ottaa isoja askelia myös elämässäni - saanut uuden työn, enemmän vastuuta ja käsitellyt vaikeita asioita menneisyydestäni.
Tämä valmennus ei muuttanut vain tapojani, vaan koko ajattelutapaani. En enää etsi jatkuvasti virheitä itsestäni, vaan huomaan myös onnistumiset ja positiiviset muutokset.
Olen saanut paljon palautetta muuttuneesta olemuksestani - olen vapautuneempi, rennompi ja koen aidosti puhjenneeni kukaan.
Nykyään peilistä katsoo itsevarmempi ihminen, joka pystyy sanomaan itselleen: minä kelpaan tällaisena.
- Jenna.
“Ilman valmennusta en olisi onnistunut tai pysynyt suunnitelmassa.”
Olin jo pitkään ajatellut, että jotain pitäisi tehdä, mutta vasta myöhemmin ymmärsin, kuinka uupunut oikeasti silloin olin. Uni oli huonoa, palautuminen heikkoa ja ylipaino kuormitti arkea jatkuvasti. Lasten haasteet ja työ aiheuttivat paljon stressiä, ja se näkyi myös kotona. Aluksi asioista oli vaikea edes puhua ääneen. Olin kokeillut vuosien aikana monia valmennuksia ja omia virityksiä painonpudotukseen.
Lähdin mukaan vähän epäillen. Ajattelin, että kokeilen nyt tätäkin, mutta juuri selkeät ohjeet, konkreettiset vinkit ja tunne siitä, että valmentaja kulkee mukana, muuttivat kaiken. Iso muutos on tapahtunut myös pään sisällä. Ennen ajattelin, etten voi juosta, koska olen liian painava ja että liikunta on vain raskasta ja tylsää. Nyt uskon itseeni aivan eri tavalla. Tiedän että pudotetut 10 kiloa eivät tule ikinä enää takaisin.
- Linda.
“En olisi uskonut, että minäkin voin onnistua tavalla joka ei tuntunut työltä.”
Paino on pudonnut vahingossa! Olen jatkanut sitkeästi New Habits ohjeilla. Olen saanut kommentteja muuttuneesta ulkonäöstäni, joka aluksi tuntui vaikealta ottaa vastaan, mutta jälkikäteen ajateltuna olen tuntenut ylpeyttä siitä että minäkin onnistuin.
Minäkuva ja positiiviset ajatukset itsestäni ovat lisääntyneet ja uskon niiden vaikuttaneen tuloksiin, jotka näkyvät myös ulospäin. Vain tutustumalla juuriini oivalsin miksi en aikaisemmin ole onnistunut. Ajattelen, että minua ei estä enää mikään.
- Sari.

Markkinoiden ainutlaatuisin Pysyvä Muutos - menetelmä ottaa huomioon todellisten esteiden ja haasteiden juurisyyt, niin ettet kompastu enää ikinä samoihin sudenkuoppiin.Rakennat ensimmäistä kertaa pysyvän muutoksen sisältä käsin, jonka ansioista näkyviä ulkoisia tuloksia alkaa syntyä.
Muutos odottaa sinua, oletko valmis käynnistämään elämäsi muuttavan prosessin?Saavuta vihdoin pysyvät hyvinvointitavat & haluamasi tulokset jopa 12 viikossa Pysyvä Muutos -menetelmän avulla - vaikka mikään ei olisi toiminut aikaisemmin.
New Habits valmennus tarjoaa sinulle syvällisen kokemuksen, tietoa ja taitoja, jotta voit olla paras versio itsestäsi ja nauttia elämästäsi täysillä.
Tämän todistetusti toimivan menetelmän avulla tavoitteesi muuttuvat näkyviksi ja tuntuviksi jopa 12 viikon aikana, ilman kurikeinoja tai pelkoa epäonnistumisesta.
Muuta hyvinvointisi ja elämäsi suunta pysyvästi New Habits valmennuksen avulla.

Tee muutoksesta näkyvä osa elämääsi ilman jatkuvaa alusta aloittamista.
Muuta tapa miten puhut itsellesi ja näe oma potentiaalisi.
Rakenna arki, joka tukee hyvinvointia myös kiireen ja kuormituksen keskellä.
Lopeta itsesi syyttäminen ja rakenna selkeä suunta muutokselle.

Tavoite: Lopetat itsesi syyttämisen ja alat ymmärtämään itseäsi ensimmäistä kertaa kunnolla. Tiedät kuka olet, mitä kohti olet menossa ja miksi. Lakkaat etsimästä pikavoittoja ja keskityt olennaiseen.
Sinulla on kirkas ymmärrys siitä, mikä on sinulle oikeasti tärkeää, sekä selkeä, merkityksellinen tavoite ja suunta, jota kohti etenet suunnitelmallisesti ja itsevarmasti.
Tässä moduulissa ymmärrät, miksi aiemmat yritykset eivät ole toimineet, tunnistat käyttäytymisesi taustalla olevia ajatusmalleja ja rakennat tavoitteet, jotka tuntuvat aidosti omilta.
Kohokohdat:
- Opit tunnistamaan omat ajatus- ja toimintamallisi sekä ymmärtämään, mikä on pitänyt sinut paikallasi.
- Selkeytät, mikä elämässäsi on oikeasti tärkeää ja asetat tavoitteen, joka tukee hyvinvointiasi pitkäjänteisesti.
- Saat konkreettiset työkalut pysyvän muutoksen aloittamiseen ilman jatkuvaa aloittamista alusta.
- Pääset eroon jatkuvasta epäonnistumisen tunteesta ja itsesi syyttämisestä.
Tavoite: Sinulla on toimivat ja kestävät hyvinvointitavat, jotka eivät perustu pakkoajatuksiin, hetkelliseen motivaatioon tai ahdistukseen, vaan ne istuvat arkeesi stressittömästi.
Sinulla on enemmän energiaa elämään ja koet arjen olevan tasapainoisempi. Tavoitteena on, että arki tukee muutosta, eikä kaada sitä kiireen tai kuormituksen keskellä. Tässä moduulissa opit miten kestävät tavat rakennetaan ilman jatkuvaa suorittamista, pakkoajatuksia tai motivaation varassa elämistä. Ymmärrät hermostoasi ja osaat säädellä voimavarojasi.
Kohokohdat:
- Opit tunnistamaan kuormitustekijä ja rakentamaan tapoja, jotka toimivat myös silloin, kun elämä ei ole täydellistä.
- Pääset eroon jatkuvasta “uuden alun” kierteestä
- Ymmärrät, miten uni, palautuminen ja kuormitus vaikuttavat jaksamiseen sekä käyttäytymiseen
- Saat enemmän energiaa ja löydät tasapainoisen arjen ja elämä alkaa tuntua kevyemmältä


Tavoite: Tunnistat, miten asenteesi, kokemuksesi ja sisäinen puheesi ovat vaikuttaneet valintoihisi, ja opit muuttamaan niitä tietoisesti.
Sinulla on vahvempi minäkuva, kannustava sisäinen puhe ja kyky kohdata itsesi ilman jatkuvaa kritiikkiä. Et enää toimi vanhojen uskomusten varassa, vaan rakennat tietoisesti uutta tapaa ajatella, toimia, olla ja elää.
Tässä moduulissa ymmärrät, miten ajatusmallit, uskomuksesi ja sisäinen puheesi vaikuttavat käyttäytymiseesi, hyvinvointiisi ja tavoitteidesi saavuttamiseen. Rakennat vahvemman minäkuvan, itseäsi tukevan ajattelutavan ja elät todeksi oman potentiaalisi.
Kohokohdat:
- Tunnistat haitalliset ajatusmallit ja uskomukset, jotka ovat pitäneet sinua paikallasi.
- Ymmärrät tunteiden ja toimintaketjujen vaikutukset päätöksenteossa
- Pääset eroon jatkuvasta itsesi kritisoinnista ja epäonnistumisen tunteesta
- Opit ymmärtämään, miten suhtautuminen itseesi sekä sisäinen puheesi ohjaavat valintojasi ja käyttäytymistäsi
- Rakennat vahvan itsetunnon ja alat nähdä itsesi uudella tavalla
Tavoite: Tunnista ja turvaa muutos. Et enää yritä pakottaa itseäsi muuttumaan, vaan toimit luonnollisesti ihmisenä, joka elää tavoitteidensa mukaista elämää.
Muutos ei tunnu ponnistelulta, vaan uudelta normaalilta. Muutos ei ole enää projekti, jonka aloitat aina uudelleen, vaan osa sitä, miten elät ja toimit joka päivä.
Tässä moduulissa vahvistat itsejohtajuuttasi, joka ohjaa ajattelua, tunteita ja toimintaa tietoisesti. Pelaat samalla puolella itsesi kanssa ja osaat priorisoida itsesi ensimmäiseksi.
Kohokohdat:
- Kohtelet itseäsi kuin ihmistä, josta haluat pitää huolta
- Opit tunnistamaan tilanteet, jotka ovat aikaisemmin johtaneet vanhoihin tapoihin palaamiseen
- Otat haltuun onnistumisen avaimet, turvataksesi pysyvän muutoksen
-- Ymmärrät elämäntapamuutoksen kivijalan ja saavutat tilan, jossa hyvinvointia tukevat valinnat eivät enää vaadi jatkuvaa taistelua itsesi kanssa
- Opit ylläpitämään tasapainoista arkea ilman jatkuvaa kontrollia, täydellisyyden tavoittelua tai “uuden alun” ajattelua.

Asiakkaamme menestystarina
“Psyykkinen valmennus oli avain kaikkeen muutokseen.”
Suurin muutos tapahtui itsevarmuudessa. Ero entiseen on kuin yö ja päivä. Luottamus omaan tekemiseen on kasvanut valtavasti ja olen uskaltanut ottaa isoja askelia myös elämässäni - saanut uuden työn, enemmän vastuuta ja käsitellyt vaikeita asioita menneisyydestäni.
Tämä valmennus ei muuttanut vain tapojani, vaan koko ajattelutapaani. En enää etsi jatkuvasti virheitä itsestäni, vaan huomaan myös onnistumiset ja positiiviset muutokset. Olen saanut paljon palautetta muuttuneesta olemuksestani - olen vapautuneempi, rennompi ja koen aidosti puhjenneeni kukkaan.
Nykyään peilistä katsoo itsevarmempi ihminen, joka pystyy sanomaan itselleen: Minä kelpaan tällaisena.
- Nainen 30v.
New Habits – elä todeksi oma potentiaalisi, ymmärrä itseäsi tavalla, joka muuttaa kaiken ja rakenna identiteetti, joka tekee mahdottomasta mahdollista.(ARVO 3412,90€)
Mitä saat New Habits -valmennuksessa?
✔️ 12 viikon henkilökohtainen tuki valmentajilta (Arvo 1200€)
Saat koko valmennuksen ajan henkilökohtaista tukea ja sparrausta DM-viesteillä silloin, kun tarvitset sitä eniten. *(ma–to, vastaus 48h sisällä)* ✔️ 13 kpl valmennusvideota
✔️ 7 kpl luentoja
✔️ 13 kpl psyykkisen valmennuksen tehtävää
✔️ 2 kpl muutoksen mahdollistavaa työkalua
✔️ 12 viikon tuki NEW HABITS -yhteisössä (Arvo 697€) Et jää yksin muutoksen kanssa. Saat vertaistukea, sparrausta ja vastauksia kysymyksiisi muilta samalla matkalla olevilta sekä valmentajilta.
✔️ 3 livevalmennustapaamista Elinan & Sannan kanssa (Arvo 597€)
Livevalmennus: Tapojen anatomia (Arvo 199€) Ymmärrä, miksi pysyvä muutos on ollut vaikeaa ja opi rakentamaan kestävät tavat.
Q&A: Ratkaisuja teidän ongelmiin(Arvo 199€) Saat vastauksia omiin haasteisiisi ja käytännön ratkaisuja arkeen.
Livevalmennus: Motivaatio & sitoutuminen(Arvo 199€) Opit ylläpitämään muutosta ilman jatkuvaa motivaation etsimistä.
✔️ Next Step — henkilökohtainen päätösvalmennus (Arvo 297€) 12 viikon lopussa käymme yhdessä läpi tuloksesi ja rakennamme selkeän
Bonukset:
✔️ New Habits – Kohti sisäistä muutosta työkirja (Arvo 129€) - Konkreettisia tehtäviä ajattelun, käyttäytymisen ja minäkuvan kehittämiseksi ja muuttamiseksi
✔️ Treeniohjelmat (Arvo 479€)
✔️ Esimerkki viikko-ohjelmarunko
✔️ Nosta juoksukuntoa PK-harjoitusohjelmalla @fysioviivi
✔️ Voimaa arkeen -saliohjelma (2–3 jakoinen) ✔️ Lempeä kehonhuolto liikkuvuuden ja palautumisen tueksi
Testaa Pysyvä Muutos - menetelmää ja valmennusta 14 päivän ajan.
100% tyytyväisyystakuu! 🩵
Haluamme, että saat New Habits -valmennuksesta oikeasti muutosta, et pelkästään hyvää fiilistä. Tiedämme kokemuksesta, että pureutumalla sisimpään pystyt muuttamaan tapojasi pysyvästi ja saavuttamaan upeita ulkoisia tuloksia.
Siksi tarjoamme sinulle 100 % tyytyväisyystakuun.
Mikäli koet, että et ole saanut valmennuksesta itsellesi hyötyä tai edennyt kohti pysyvämpää muutosta, tarjoamme sinulle maksutta pääsyn seuraavaan New Habits -valmennukseen, niin monta kertaa kuin tarvitset.🩵
New HABITS sopii sinulle, jos olet mielestäsi kokeillut jo aivan kaikkea ja kyllästynyt aloittamaan aina alusta.
Tiedät jo paljon hyvinvoinnista, mutta kaipaat apua siihen, miten saat muutokset pysymään osana tavallista arkea.
Valmennus ei perustu tiukkoihin sääntöihin, ohjeisiin tai suorittamiseen. Sen tavoitteena on auttaa sinua ymmärtämään itseäsi tavalla, joka muuttaa kaiken. Et tarvitse lisää tietoa, tarvitset enemmän ymmärrystä ja pysyviä tapoja, jotka sopivat juuri sinun elämäntilanteeseesi.
Et ole tämän ajatuksen kanssa yksin.
Moni valmennukseen osallistunut on aloittanut samasta tilanteesta. Työ, perhe ja arjen velvollisuudet ovat vieneet lähes kaiken ajan ja energian. New Habits ei kuitenkaan vaadi sinua lisäämään tekemistä jo valmiiksi täyteen arkeen.
Valmennuksen tavoitteena on pysähtyä oman itsesi äärelle ja pureutua todellisten ongelmien ja aikaisempien epäonnistumisten juurisyihin. Tavoitteena on lisätä voimavarojasi ja löytää arkeesi sopivia ratkaisuja, jotka mahdollistavat muutoksen.
Useimmat elämäntapavalmennukset keskittyvät siihen, mitä pitäisi tehdä.
New Habits keskittyy siihen, miten pysyvä muutos todellisuudessa rakennetaan.
Valmennuksessa et saa vain ohjeita liikuntaan tai ravitsemukseen, vaan opit ymmärtämään omaa hermostoasi, ajatteluasi ja käyttäytymistäsi. Kun ymmärrät, miksi toimit tietyllä tavalla, myös muutos muuttuu mahdolliseksi.
Ehdottomasti.
Moni valmennukseen osallistuva tietää jo, mitä terveellinen elämäntapa vaatii. Haaste ei yleensä ole tiedon puute, vaan se, miten tieto saadaan muuttumaan käytännön toimiksi ja pysyviksi tavoiksi.
New Habits auttaa sinua rakentamaan siltaa tiedon ja käytännön välille.
Valmennuksen tavoitteena ei ole opettaa sinulle lisää faktoja, vaan auttaa sinua elämään arvojesi mukaista elämää ja tekemään hyvinvointia tukevista valinnoista luonnollinen osa sinua ja arkeasi.
Ovet sulkeutuvat 1.9.2026 Klo 00:00
Me tiedämme mistä puhumme. Olemme itsekin yrittäneet saavuttaa pysyviä tuloksia vain keskittymällä ulkoisiin asioihin. Uskoimme pitkään, että tekemällä enemmän, paremmin ja kovempaa olisi ratkaisu myös meidän haasteisiimme. Raskaudet ja äitiyden myötä muuttunut keho ja identiteetti tuntuivat vieraalta ja yhteys itseemme oli kadonnut. Arki ja elämä oli jatkuvaa suorittamista ja kellon perässä juoksemista. Vaatteet puristivat ja keho teki mieli piilottaa.
Useiden epäonnistumisten ja ammatillisen kouluttautumisen kautta löysimme kuitenkin tavan, jolla pysyvä muutos on mahdollista.
Jatkuva uusien trendien testailu ja itsensä epäileminen vaihtui syvempään ymmärrykseen siitä, miten psyykkinen puoli, omat ajatusmallit ja asenteet seisoivat muutoksen edessä. Vasta kun uskalsimme kohdata itsemme, olemalla avoin ja rehellinen itsellemme olemme voineet pureutua ongelmien todellisiin juurisyihin.
Ulkoiset näkyvät tulokset eivät syntyneet aikaisempia toimintamalleja noudattamalla, vaan karsimalla ja hyväksymällä se mitä kehomme oikeasti tarvitsi.
Muutoksen saavuttaminen on vaatinut ennen kaikkea tietoista pysähtymistä, oman ajattelun ajattelua ja konkreettisia muutoksia käyttäytymisessä, uusia hyvinvointitapoja ja rutiineja, joita olemme systemaattisesti muuttaneet. Pienten lasten vanhempina ymmärrämme arjen ja elämän realiteetit, emmekä halua luoda mielikuvaa täydellisyydestä tai muutoksen helppoudesta, mutta kaikki se työ, jonka olemme tehneet on tuottanut pysyviä ulkoisia tuloksia sisäisen muutoksen kautta askel askeleelta.
New Habits valmennus ei syntynyt yhdessä yössä vahingossa. Se syntyi siksi koska me kaipasimme itse muutosta!
Vaikka elämä toisinaan horjuu, muutoksen myötä rakennetut hyvinvointitavat tukevat meitä paremmin kuin koskaan ennen. Meidän ei tarvitse enää epäillä, ahdistua tai aloittaa alusta, vaan me palaamme aina takaisin niihin tapoihin, jotka ovat jo tuottaneet meille tuloksia. Ymmärryksellä ja suhtautumisella itseämme kohtaan on ollut käänteentekevä rooli muutoksessa. Voimme luottaa siihen, pelaamme nyt ja aina samalla puolella itsemme kanssa ❤️
New Habits on luotu yli 15-vuoden valmennuskokemuksen aikaansaannoksena. Valmennus perustuu ymmärrykseen siitä, ettei ulkoiset tulokset synny ilman sisäisiä muutoksia. Valmennuskokonaisuus yhdistää tutkittiin tietoon perustuvan fyysisen- ja psyykkisen valmennuksen, Pysyvä Muutos -menetelmän, käytännönläheiset työkalut sekä henkilökohtaisen kasvun ja kehitysprosessin. Tavoitteena ei ole tarjota vain hetkellisiä ratkaisuja, vaan auttaa sinua rakentamaan hyvinvointia tukevia ajattelu- ja toimintamalleja, jotka kantavat läpi elämän.
Lopeta sitten kun ajattelu! Älä odota seuraavaa maanantaina tai ensi kesää. Aloita muutosmatkasi ja sitoudu prosessiin, joka todistetusti takaa hyvinvoinnin ja elämän, jossa voit sanoa olevasi onnellisempi kuin koskaan ennen.
Voimme ylpeästi kertoa, että New Habits on markkinoiden ainutlaatuisin elämäntapamuutosvalmennus, sinulle, joka haluat luoda pysyviä loppuelämän mittaisia hyvinvointia tukevia tapoja, joiden avulla muutat hyvinvointisi ja elämäsi suunnan pysyvästi.
Aloita muutosmatkasi nyt meidän kanssamme ja saavuta unelmiesi lopputulos!
❤️: Sanna & Elina
Asiakaspalaute:
“Ilman valmennusta en olisi onnistunut tai pysynyt suunnitelmassa.
Olin jo pitkään ajatellut, että jotain pitäisi tehdä, mutta vasta myöhemmin ymmärsin, kuinka uupunut oikeasti silloin olin. Uni oli huonoa, palautuminen heikkoa ja ylipaino kuormitti arkea jatkuvasti. Lasten haasteet ja työ aiheuttivat paljon stressiä, ja se näkyi myös kotona. Aluksi asioista oli vaikea edes puhua ääneen. Olin kokeillut vuosien aikana monia valmennuksia ja omia virityksiä painonpudotukseen.
Lähdin mukaan ja jattelin, että kokeilen nyt tätäkin, mutta enpä olisi uskonut, että tämä matka muutti koko elämän kertaheitolla. Muutos näkyy suuriksi jääneissä vaatteissa, mutta ennen kaikkea isoin muutos on tapahtunut pään sisällä. Ennen ajattelin, etten voi juosta, koska olen liian painava ja että liikunta on vain raskasta ja tylsää. Nyt uskon itseeni aivan eri tavalla. Tiedän että pudotetut 15 kiloa eivät tule ikinä enää takaisin."
Saat selkeän suunnan:
Et käytä enää aikaa vatulointiin, kurikeinojen tai uusien terveystrendien testailuun. Sinulla on selkeä suunta ja päämäärä, jota kohti kuljet, ilman epäröintiä, vertailua ja kyseenalaistamista.
Omaksut muutoksen mahdollistavan asenteen
Lopetat ajattelun, jossa onnistuminen riippuu täydellisestä motivaatiosta tai virheettömästä suorittamisesta.
Rakennat luottamuksen itseesi ja kykyysi jatkaa eteenpäin myös silloin, kun elämä ei mene suunnitelmien mukaan. Kun asenteesi muuttuu, muutoksesta tulee pysyvää.
Rakennat uuden minän
Lopetat muutoksen näkemisen projektina, johon palaat yhä uudelleen. Siitä tulee osa sitä, miten elät ja toimit joka ikinen päivä. Muutos ei tunnu jatkuvalta ponnistelulta, vaan uudelta normaalilta. Rakennat identiteetin, joka tukee tavoitteitasi luonnollisesti ja tekee hyvinvoinnista pysyvän osan arkeasi.
Saavutat unelmiesi lopputuloksen
Sinulla on stressittömät ja toimivat hyvinvointitavat, jotka eivät perustu pakkoajatuksiin. Sinulla on enemmän energiaa elämään ja koet arjen olevan tasapainoisempi. Hehkut hyvää oloa sisältä ulospäin ja kehosi alkaa vihdoin näyttää siltä, mitä olet aina tavoitellut. Pysyvät muutokset eivät synny pakottamalla. Sisäiset muutokset ovat edellytys pysyviin ulkoisiin tuloksiin. Menetelmämme kuljettaa sinut selkeiden askelten kautta kohti tavoitettasi, seuraamalla sitä et voi epäonnistua.
INVESTOI ITSEESI JA ALOITA MUUTOSMATKASI NYT! TÄMÄN VALMENNUKSEN JÄLKEEN, ET OLE ENÄÄ SAMA IHMINEN! ❤️
Tilaa uutiskirje ja saat suoraan sähköpostiisi parhaat tarjoukset, hyödyllisiä vinkkejä ja tietoa uusista palveluista.